Edukon luonto- ja ympäristöalan opiskelijat ovat osallistuneet syksyn aikana Kestävä Kouvola -hankkeeseen, jonka tavoitteena on lisätä lähiluonnon monimuotoisuutta. Utinkadun ja Karjalankadun välinen hiekkakenttä on entinen huoltoaseman tontti, josta huoltoaseman rakenteet on vuosia sitten purettu pois. Haasteena on kuitenkin maapohja, joka ei mahdollista alueen käyttöönottoa ja rakentamista. Alueen maaperän tilaa seurataan tulevina vuosina hiekkakentällä olevien seurantaputkien avulla. Hylätty hiekkakenttä olikin siis oivallinen kohde lähiluonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi, ja siihen päätettiin yrittää perustaa paahdeympäristöön sopiva keto eli kuivalla paikalla oleva niitty. Utinkadun keto on yksi kolmesta Kouvolaan hankkeen avulla perustettavasta niitystä.
Ketoprojekti alkoi jo kesällä. Silloin etsittiin lähialueilta sopivia paahteisia ympäristöjä, joista käytiin loppukesällä keräämässä hankkeen vetäjän, Kivimäen Annin johdolla erilaisia kukkien siemeniä. Siemenet kuivattiin ja lajiteltiin syksyn aikana. Hiekkakentältä poistettiin vieraslajeja, kuten lupiineja ja kanadankoiransilmää. Hiekkakentällä kasvavat hyvikset, kuten erilaiset suolaheinät ja ratamot saivat jäädä. Syysloman jälkeen kerätyt siemenet kylvettiin hiekkakentälle ja vielä ennen lumia on tarkoitus levittää paikkaan haketta, joka parantaa keväällä taimien kasvuolosuhteita.
Projekti on kuitenkin työläs ja haastava, joten tulevat vuodet näyttävät kuinka siinä tullaan onnistumaan. Siksi toivommekin, että kaikkea ylimääräistä liikkumista hiekkakentällä vältettäisiin. Jos kasvuolosuhteet ovat suotuisat ja kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, on jatkossa hiekkakentän tilalla monimuotoinen ja monipuolinen kukkaketo, jossa asustelee useita paahdeympäristön vaateliaita hyönteislajeja.
Lue lisää