Yhteishaku syksyllä alkavaan toisen asteen koulutukseen päättyi 18.3.2025. Kouvolan Ammattiopisto Edukossa oli tarjolla aloituspaikkoja noin 20 eri perustutkinnossa ja tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa (TUVA), yhteensä lähes 600. Edukoon haki ensisijaisesti 510 hakijaa ja kaikkiaan hakijoita oli 760. Eduko vastaanotti noin 1 935 hakua, koska yhteishaussa hakijalla on mahdollisuus hakea seitsemään eri hakuvaihtoehtoon.
Eniten ensisijaisia hakijoita yhtä aloituspaikkaa kohden oli ajoneuvo-, sähkö- ja automaatio- sekä talotekniikan aloilla. Nuoria kiinnosti yhteishaussa myös kone- ja tuotantotekniikan, kasvatus- ja ohjausalan sekä hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnot.
Logistiikka-ala kiinnosti edellisten vuosien tapaan. Huomattavaa on, että logistiikan perustutkinnon aloituspaikkoja oli tänä vuonna lisätty merkittävästi. Lentokone-alan perustutkinto nousi tänä vuonna taas suosittuihin hakukohteisiin.
Sosiaali- ja terveysalalle sekä elintarvike- ja ravintola-alalle olisi toivottu enemmän hakijoita alueen työvoimapulan vuoksi.
Viidessä perustutkinnossa järjestetään huhti-toukokuun aikana pääsykokeet. Opiskelijavalinnat julkistetaan aikaisintaan 12.6.2025. Valittujen on tärkeää muistaa vahvistaa opiskelupaikka määräaikaan mennessä.
Mikäli hakija jää ilman opiskelupaikkaa yhteishaussa, kannustamme häntä hakemaan Edukoon jatkuvassa haussa, jossa on mukana myös tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA).
Jatkuva haku
Jatkuvassa haussa voi hakea Edukoon milloin vain. Lisätietoja jatkuvan haun opiskelijapaikoista saa Edukon www-sivuilta ja hakijapalveluista.
Lisätietoja
Kouvolan Ammattiopisto Oy Eduko: oppimistoiminnan johtaja | vararehtori Marja-Leena Kähärä,
marja-leena.kahara@eduko.fi, 040 489 9382