Ammatillinen koulutus edelleen suosittua Kouvolassa
Yhteishaku syksyllä alkavaan toisen asteen koulutukseen päättyi 19.3.2024. Aloituspaikkoja oli tarjolla 20 eri perustutkinnossa ja tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa (TUVA). Kouvolan Ammattiopisto Oy, Edukoon haki ensisijaisesti 492 hakijaa ja kaikkiaan hakijoita oli 735. Eduko vastaanotti lähes 1 900 hakua, koska yhteishaussa hakijalla on mahdollisuus hakea seitsemään eri hakuvaihtoehtoon.
Eniten ensisijaisia hakijoita yhtä aloituspaikkaa kohden oli talotekniikan sekä tieto- ja viestintätekniikan perustutkintoihin. Nuoria kiinnostivat yhteishaussa erityisesti media-alan-, kuvallisen ilmaisun-, rakennusalan ja talotekniikan perustutkinnot. Samat perustutkinnot ovat olleet myös aikaisempien vuosien suosikkeja. Myös ajoneuvoalan ja logistiikan perustutkinnot herättivät tänäkin vuonna paljon kiinnostusta. Huomattavaa on, että molempien tutkintojen aloituspaikkoja on kuluvan vuoden yhteishaussa lisätty tuntuvasti edellisiin vuosiin verrattuna.
Sosiaali- ja terveysalalle olisi toivottu enemmän hakijoita huutavan työvoimapulan vuoksi. Kasvatus- ja ohjausala kiinnosti hakijoita hieman sosiaali- ja terveysalaa enemmän.
Osaan yhteishaun tutkinnoista järjestetään huhti-toukokuun aikana pääsykokeet. Opiskelijavalinnat julkistetaan aikaisintaan 13.6.2024. Valittujen on tärkeää muistaa vahvistaa opiskelupaikka määräaikaan mennessä.
Mikäli hakija jää ilman opiskelupaikkaa yhteishaussa, kannustamme häntä hakemaan Edukoon jatkuvassa haussa, jossa on mukana myös tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA).
Jatkuva haku
Jatkuvassa haussa voi hakea milloin vain. Hakeminen tehdään Edukon koulutuskalenterissa.
Aloituspaikkoja jatkuvassa haussa on monipuolisesti eri aloilta ja ne vaihtelevat koulutuksittain. Lisätietoja jatkuvan haun opiskelijapaikoista saa Edukon www-sivuilta ja hakijapalveluista.
Lisätietoja
Kouvolan Ammattiopisto Oy Eduko: oppimistoiminnan päällikkö Marja-Leena Kähärä,
marja-leena.kahara@eduko.fi, 040 489 9382