Blogi

Opinnot joustavat erilaisissa elämäntilanteissa

Noora Ylönen ehti opiskella peruskoulun jälkeen lähihoitajaksi, kunnes työt veivät mukanaan ja opinnot jäivät kesken. Ehti Noora kokeilla myös löytyisikö se oma ala putkiasennuksesta tai turvallisuusalalta. Sitten tuli korona, joka tavallaan sotki ja keskeytti opinnot, mutta tavallaan selvitti, kun oli aikaa miettiä – mikä voisi olla ihan oma juttu?

Noora on tehnyt pienestä pitäen paljon käsin ja hän huomasi vuonna 2022 Edukon jatkuvassa haussa olleen tekstiili- ja muotialan perustutkinnon. Ala ja opiskelu ryhmässä tuntui heti hyvältä.

Elämän vastoinkäymiset veivät pohjamutiin

Mutta sitten koettelivat elämä ja vastoinkäymiset. Päihteet, vaikea ihmissuhde ja puolison menehtyminen veivät Nooran ihan pohjamutiin ja opinnot keskeytyivät. Niihin ei ollut enää voimavaroja. Mutta ihmiset ja apu kantoivat tämän rankan vaiheen yli. Opettaja oli yhteydessä opintojen keskeytyksenkin ajan. Hän kuunteli ja auttoi toimittamalla mm. puhelinnumeroja ja linkkejä moniammatilliseen tukeen; turvakoti, kuraattori, psykologi. Noora koki, että hänen ei tarvinnut stressata erilaisista järjestelyistä, vaan hän pystyi keskittymään omaan selviämiseen. Käytännön arjen apua ja henkistä tukea, molemmat yhtä tärkeitä, oli saatavilla. Yksin ei tästä kaikesta tarvinnut selvitä.

Paluu opintoihin toi turvaa

Noora tunsi opintoihin palattuaan olonsa turvalliseksi Edukossa. Oli ihana paikka, jonne tulla ja jatkaa omilla ehdoilla. Rutiinit ja onnistumisen sekä oppimisen ilo auttoivat selviämisessä, päivä kerrallaan. Koko ajan on ollut helppo puhua opettajien, ohjaushenkilöstön ja työharjoittelupaikan henkilöstön kanssa ja saada konkreettista apua askeliin, miten pääsee kiinni siihen omaan elämään, mitä haluaa elää. Koko koulutuksen ajan Noora on pystynyt etenemään ihan omalla, henkilökohtaisella polulla. – Herään innolla uuteen aamuun. Samaa tunnetta ei ole ollut vuosiin, miettii Noora.

Kierrättäjän unelmatöitä

Noora on parhaillaan tiistaista torstaihin Veturin Parik Ekomaa -kierrätyskaupassa korjaamassa myyntiin tulevia vaatteita ja maanantai ja perjantai menevät ammatillisissa opinnoissa Edukossa. Iso projekti oli Parikin kaupassa toteutettu muotinäytös, johon Noora teki kolme asua. – Omat vahvuudet ovat löytyneet ja nyt niitä pääsee käyttämään, kiva tunne! – Olen niin oikeassa paikassa kuin olla ja voin, koska olen aina tykännyt kierrättää ja tehdä löytöjä, kertoo Noora. Koulutukseen liittyvän työharjoittelun lisäksi Noora on tehnyt myös ihan palkkatöitä Parikille.

Unelmia ja haaveita

Ja tietysti Nooralla on haaveita. Ihan huippua olisi päästä valmistumisen jälkeen teatterin puvustamoon tai musiikkialalle puvustajaksi. Ammattikorkeakoulussa olisi mahdollista jatkaa opintoja. Kaikki on mahdollista!

Kiitos Noora rohkeudesta kertoa tarinasi ja kaikkea hyvää elämääsi!

IMG_0144

hae sivustolta