Blogi

Rivitalokohteen rakennustyöt edistyvät Penttilänpellolla

Penttilänkatu 4 sijaitsevassa Edukon rakennusalan oppimiskohteessa aiemmin aloitettu D-talo on edennyt jatkuvan haun opiskelijoiden toimesta jo sisätyövaiheisiin. Tänä keväänä myös toisen C-rivitalon rakennustyöt on saatu alulle. Kohteessa työskentelevät ja opiskelevat perustutkinto-opiskelijat. Työmaalla opiskelee samanaikaisesti Edukon opiskelijoita talotekniikan, sähkön ja pintakäsittelyn aloilta. Aikataulu valmistumiselle on aika tiukka, sillä Penttilänkadun rivitalon odotetaan valmistuvan tämän vuoden loppuun mennessä. Nyt meneillään on rungon rakennustyöt eli mm. harkkomuurausta, puurungon tekoa ja kattoristikoiden asennusta. Ulkotöitä on siis riittänyt. Omat haasteensa työskentelylle on tuonut Suomen poukkoileva sää, mikä on ajoittain hidastanut työmaan etenemistä.

– Oppilaitokselle ja ennen kaikkea opiskelijoille tällainen todellinen työmaa on mitä parhain oppimisen paikka. Työtä tehdään oikeiden piirustusten mukaan ja opitaan näin lukemaan työohjeita ja -kuvia sekä toimimaan oikealla työmaalla, painottaa rakennusalan opettaja Jesse Suntio.

Myös opiskelijoilta kysyttäessä saa samansuuntaista palautetta. Oppiminen oikeassa työkohteessa on ollut mielekästä, vaikkakin sopeutuminen aikatauluihin ja vaatimuksiin onkin ajoittain haastavaa. Samaa palautetta tämäntyyppisistä oppilaitosten työmaakohteista on saatu valtakunnallisestikin ja niitä toivotaan jatkossakin olevan!

hae sivustolta