Jos joitain haluaa tosissaan, niin sitä kohti täytyy edetä suunnitelmallisesti, uskoo Simo Söderholm. Alun perin Kotkasta maailmalle lähtenyt Simo suoritti ammatillisen opettajan tutkintoon sisältyvän työharjoittelujakson Edukossa. Lukion jälkeen Simo opiskeli restonomiksi. Uransa alkuvuosina hän työskenteli kokkina Helsingin huippuravintoloissa kuten Savoyssa ja Palacessa. Matkan varrella hän kuitenkin huomasi, että ravintola-alalla salityöskentely olikin sitä hänen ominta aluettaan. Monien Suomen huippukokkien kanssa tuli käynnistettyä useampikin uusi ravintola ja Simo pyörähti ulkomaillakin. Kiinnostus opetustyöstä alkoi vuosien aikana kasvamaan.
Ravintoloiden käynnistysprosessi on usein systemaattista ja monien osien sovittamista uusiin olosuhteisiin ja samalla erilaisten ihmisten johtamista. Simon työtehtävät ovat nyt myöhemminkin liittyneet tällaisten ”palikoiden järjestämiseen”. Tällä hetkellä hän työskentelee kehittäjäkoordinaattorina Hollolan kunnassa TE24-uudistuksen käynnistämiseksi Päijät-Hämeessä. Nykyiset alueelliset työvoimatoimistot siirtyvät kuntien, tai kuntien muodostamien yhteistoiminta-alueiden työnjohdon alaisuuteen 1.1.2025. TE-palvelujen siirto kunnille tuo palvelut lähemmäksi asiakkaita, kun työllisyyspalvelut, kunnan koulutuspalvelut sekä elinkeinopalvelut ovat saman järjestäjän vastuulla.
Askel askeleelta kohti opettajuutta
Kaikki Simon tekemät uravalinnat ovat kuitenkin olleet välietappeja sille tavoitteelle, että hänestä vielä jossain vaiheessa tulisi opettaja. Simo kertoo viime vuodet pyrkineensä valitsemaan työtehtäviä siten, että työkokemus tukisi siirtymistä opetustehtäviin. Siksi hän onkin työskennellyt työllisyydenhoidossa hanke- ja projektiluontoisesti. Hän pyrki ja pääsi opiskelemaan HAMKiin ammatillisen opettajan pätevyyttä. Opinnot ovat jo loppusuoralla ja oppilaitosharjoittelujakso nyt siis suoritettu Edukossa.
Kolmen ruokalajin lounas luonnossa
Simolla on myös eräoppaan pätevyys ja Edukossa vietetyn viikon aikana hän pääsi yhdistämään monipuolisia palvelualan taitojaan ja osaamistaan tapahtuman toteutuksessa. Hän suunnitteli ja organisoi ruokatarjoilun sisältävän retkipäivän 10 hengen opiskelijaryhmälle. Opiskelijat tekivät esivalmistelut Edukon keittiössä Simon ohjauksessa ja valmistivat maastossa kolmen ruokalajin lounaan. Ihanien makujen lisäksi sää suosi retkeläisiä Hiidenvuoren jylhissä maisemissa.
📷 Veera Salminen, luonto- ja ympäristöalan opiskelija