Kun Kuusankoskelta alun perin kotoisin oleva Sini Merta 90-luvun alussa valmistui Porvoosta painotekniikan mekaanikoksi, ei hän arvannut että 30 vuotta myöhemmin löytäisi itsensä jälleen Kouvolan seudulta. Ammatilliset kiinnostuksetkin olivat suuntautumassa aivan uusille urille. Sini on asunut Kuusaalla nyt jo viisi vuotta. Asuntojen hintataso Kuusaalla vaikutti siihen, että hän ylipäätään muutti takaisin ja kävi töissä täältä. Alanvaihtaja hänestä tuli monen vaiheen kautta. Varsinaisella koulutusalallaan painotalossa hän ei ole työskennellyt valmistuttuaan. Lentokenttätyön kautta hän aloitti työt Muratassa, joka on maailman johtava elektroniikkakomponenttien ja -ratkaisujen valmistaja.
Vuonna 2014 Sini aloitti työnsä ohessa vapaaehtoisena rikosuhripäivystyksessä (RIKU). Vuonna 2021 hän siirtyi päätoimiseksi työntekijäksi. Kun RIKU myöhemmin vähensi väkeä, tuli eteen mahdollisuus kouluttautua uudelleen. Sini kartoitti koulutusmahdollisuuksia Kouvolan seudulla ja tutustui Edukon tarjontaan. Hän haki ja pääsi kasvatus- ja ohjausalan koulutukseen.
Sini aloitti Edukossa maaliskuussa 2024. Edukossa järjestetään säännöllisesti infoja kansainvälisyysvaihdosta, ja hän kävi kuuntelemassa niistä yhtä heti huhtikuussa, kiinnostui ja haki mukaan. Opiskelu Edukossa oli vastannut odotuksia ja työharjoittelu ulkomailla vain vahvisti sitä, että hän tuntee olevansa nyt oikealla polulla.
Ulkomaanjaksolla Espanjassa
Sini oli keväällä 2025 seitsemän viikon vaihdossa Espanjan Ibissä. Hänen mukaansa vaihtoon lähteminen oli tehty mahdollisimman helpoksi lähtijälle. Erasmus+ ja Otsakorpisäätiön tuella kustannukset katettiin niin täällä kuin kohdemaassakin koko vaihdon ajalta.
Espanjassa Sini työskenteli Acopid-nimisessä kehitysvammaisten päiväkotitoimintakeskuksessa, jossa asiakkaita oli reilut 50 ikähaarukaltaan 18–70 vuotta. Keskuksessa oli noin 10 työtekijää sekä sosiaalityöntekijät. Keskus on kaupungin ja lahjoittajien ylläpitämä. Tuloja saadaan myös tuotteista, joita asiakkaat itse valmistavat myyntiin.
Sini kertoo, että vastaanotto keskukseen oli ihana. Ihmiset olivat erittäin ystävällisiä ja yhteisöllisyys oli käsin kosketeltavaa. Erilaisia tapahtumia järjestettiin usein, toimintaa oli mm. käsityö-/luovapajassa, painossa, puutarhassa, keramiikan luokassa sekä eläkeläisille aivan omassa tilassa. Joka päivä työskenneltiin kuutisen tuntia ja siinä välissä ruokailtiin välillä kahdessa ryhmässä. Illalla oli monenlaista yhdessä olemista ja tekemistä.
Sini lähti Espanjaa avoimin mielin, ja ehkäpä siksi se antoi hänelle niin paljon. Parasta antia matkassa hän kertoo kuitenkin olleen juuri ihmiset. Se välittömyys ja mutkattomuus – suomalaisilla olisi paljon opittavaa sellaisesta yhteisöllisyydestä mitä siellä oli. Hän kokikin, että Espanjaan jäi 50 hengen perhe, kun hän palasi jakson jälkeen takaisin Suomeen. Hän uskoo kuitenkin vielä palaavansa heitä tapaamaan tulevaisuudessa. Tervetulleeksi hänet ainakin toivotettiin lämpimästi. Tulevaisuus on muuten Sinin vielä avoin. Kansainvälistä vaihtoa hän kuitenkin suosittelee kaikille alasta riippumatta. Kokemuksena se on avartava ja antaa paljon.